Lumisen kadun varrella tönötti talo, joka hohti lämpimän keltaisena keskellä talvista maisemaa. Talon ikkunasta kajasti valoa ja sen sisältä kuului hiljaista joululaulun säveltä. Tämä oli Marjaanan koti.
Marjaana istui vanhan puupöydän ääressä, kietoutuneena pehmeään vilttiin ja katseli ulos lumipeitteistä maisemaa. Hänen korvissaan kimaltelivat kauniit hopeakorvakorut, jotka olivat hänen äitinsä perintöä. Ne olivat yksinkertaiset ja niissä oli ajatonta kauneutta.
Jouluaattoaamuna Marjaana löysi kirjekuoren eteisen matolta. Hän avasi sen varovasti ja löysi sen sisältä kutsun naapuritaloon, missä naapurin pienet lapset aikoivat esittää joululauluja. Marjaana hymyili, tuntien joulun lämmön täyttävän sydämensä.
Illan tullen Marjaana pukeutui lämpimästi ja kiinnitti huolellisesti hopeakorvakorut korviinsa. Ne olivat hänelle enemmän kuin pelkät korvakorut; ne olivat arvokas side menneeseen ja rakkaisiin muistoihin.
Naapuritalo oli täynnä lämpöä ja hymyä. Marjaana istui kuuntelemassa joululauluja, kun hän huomasi vierellään istuvan vanhemman naisen. He vaihtoivat keskenään hymyjä ja alkoivat rupatella. Naisen nimi oli Aino ja hänenkin oli alunperin tarkoitus viettää tämä joulu yksin.
Näiden kahden naisen välille syntyi välitön yhteys ja he päättivätkin viettää jouluaaton yhdessä. He lauloivat joululauluja, jakoivat tarinoita menneisyydestä ja loivat yhdessä uusia muistoja. Marjaanan hopeakorut kimaltelivat hänen korvissaan, kun hän nauroi ja jutteli Ainon kanssa.
Illan saapuessa Marjaana ja Aino istuivat ikkunan äärellä katsellen ulos lumiselle pihalle. He tunsivat, kuinka joulu oli yhdistänyt heidät, luoden lämpimän hetken yksinäisyyden keskelle. Marjaana tunsi, että hänen äitinsä oli jollain tavoin läsnä ja nuo hopeakorvakorut olivat toimineet siltana sukupolvien yli.
Niin tuo lumoava jouluilta johti näiden kahden naisen ystävyyteen, joka oli syntynyt yhdessä jaetun joulun taikavoimasta ja yksinkertaisista hopeakorvakoruista. He kulkivat kotimatkansa käsikynkässä, tietäen, että joulu oli paljon enemmän kuin vain lahjoja ja koristeita – se oli ystävällisyyden jakamista ja mahdollisuus uusiin alkuihin.
Lämpimin jouluterveisin naapuritalosta,
Koruttomien korujen tarinankertoja.
