Eräänä sateisena päivänä päätin kaivaa kaapistani vanhan puulaatikon, joka oli täynnä unohtuneita esineitä ja muistoja menneiltä vuosilta. Kaivoin esiin muutaman pölyisen muistoesineen, kunnes käteeni osui pieni kultainen kaulakoru.
Se ei ollut mikään näyttävä taideteos, vaan pikemminkin pelkistetty riipus, jossa oli yksinkertainen, avaimen muotoinen koriste.
Se oli hienostunut, mutta samalla hyvin yksinkertainen.
Olin saanut sen ystävältäni lahjaksi ennen kun hän muutti pois, toiseen kaupunkiin. Kun surin hänen muuttoaan, hän muistutti, että avaimet avaavat ovia ja kultainen avainkoru symboloi uusia mahdollisuuksia.
Vaikka ulkona satoi, päätin pukeutua kevyesti ja laittaa avainkaulakorun kaulaani. Lähdin kävelylle lähellä olevaan puistoon. Kosteasta säästä huolimatta puisto oli kaunis ja rauhallinen. Kävelin pitkin polkuja ja pysähdyin silloin tällöin ihailemaan luonnon kauneutta.
Kaulakoru tuntui kevyeltä ja avain kimmelsi vaimeasti sateessa. Istahdin penkille ja katselin sadetta. Yhtäkkiä viereeni istahti vanhempi nainen, joka katseli kaulakoruani ja hymyili. Hän kertoi tarinan omasta avainkaulakorustaan, jonka oli saanut äidiltään.
Jaoimme hetken kauneuden ja nauroimme yhdessä. Sade ei enää
tuntunut kylmältä ja harmaalta, vaan se loi ympärillemme tunnelmallisen ilmapiirin. Lopulta nainen sanoi: "rakas ystävä, avaimet todella avaavat ovia ja on hienoa, että jaamme tällaisia hetkiä toistemme kanssa".
Lopuksi, hymyillen ja kiitollisina kohtaamisestamme päätimme mennä kahvilaan lämmittelemään. Tuo avainkaulakoru ei todella ollut pelkkä koru, vaan se oli myös avain uudelle ystävyydelle.
Se päivä opetti minulle, että yksinkertaisinkin koru voi kätkeä sisäänsä syvän merkityksen ja tarinan, jonka voimme jakaa oikealla hetkellä oikean ihmisen kanssa.
