Vanhan kartanon seinät henkivät historiaa ja sen lattialla kaikuivat vuosikymmenten askeleet. Kartanon omistaja oli kunnioitettavan iän saavuttanut Anja-rouva, jonka elämä oli ollut täynnä jännittäviä tarinoita ja seikkailuja. Uudenvuoden aatto ei merkinnyt hänelle vain vuoden vaihtumista, se oli myös mahdollisuus muistella menneitä vuosia ja juhlistaa tulevaa.
Kartanon sali oli koristeltu juhlavasti ja sen suuret ikkunat päästivät sisään talvisen tähti-illan loisteen. Anja seisoi peilin edessä hymyillen, kun hän kiinnitti kaulaansa korua, joka oli säilynyt hänen aarteidensa joukossa vuosikymmeniä. Se oli upea, kultainen kaulakoru, jonka hän oli saanut parhaalta ystävältään nuoruutensa päivinä.
Ystävätär Sylvi oli ollut Anjan elämän pitkäaikainen matkakumppani. He olivat jakaneet keskenään vuosikymmenten edestä naurua ja kyyneliä.
Kaulakoru oli Sylviltä peräisin ja se oli nyt Anjalle ikään kuin aikamatkalippu kalliisiin muistoihin. Sylvi oli lahjoittanut sen hänelle erään uudenvuoden aattona, jolloin tulevan vuoden toiveet olivat tanssineet heidän ympärillään kuin satujen keijukaiset.
Kun Anja katseli itseään peilistä, hän näki hymyilevän ja arvokkaan naisen, jonka silmissä kimalteli vuosikymmenten kokemus. Hän tunsi Sylvin läsnäolon yhä ympärillään, ikään kuin ystävätär olisi kietonut hänet näkymättömään syleilyynsä.
Kartanon ovet avautuivat ja juhlavieraat alkoivat saapua yksi kerrallaan. Anja asteli juhlasalin kynnykselle kaulassaan Sylvin antama koru ja hänen yllään oleva upea puku säihkyi kuin lumi auringonpaisteessa. Vieraat tervehtivät häntä sydämellisesti, mutta Anjan katse oli hetken aikaa poissaoleva. Hän kuunteli musiikkia ja katseli tanssivia ihmisiä, mutta hänen mielensä liiteli myös menneiden muistojen maailmassa.
Illan edetessä Anja tanssi, nauroi ja kohotti maljan yhdessä vieraidensa kanssa. Kaulakoru tuntui kevyeltä hänen kaulallaan, mutta sen symbolinen arvo oli erittäin painava. Se ei ollut Anjalle pelkkä koru, vaan se oli myös aikakapseli täynnä ystävyyden ja rakkauden tarinoita.
Kun vuoden vaihtuessa ilotulitukset valaisivat taivaan, Anja sulki silmänsä ja lähetti kiitollisen ajatuksen ystävälleen Sylville. Hänestä tuntui, että Sylvi oli hänen seurassaan juhlistamassa uutta vuotta, aivan kuten he olivat tehneet niin monena vuonna aiemminkin. Kaulakoru, vanha ja silti ajaton, oli todiste siitä, että ystävyyden kauneus säilyy sydämissämme ikuisesti.
Tunnelmallista uuttavuotta sinulle toivottaa,
koruttomien korujen tarinankertoja.
